|

|
23.11. TP-Kaarle
murskasi KF Kosovan
TP-Kaarle
- KF Kosova 26-1 (14-1)
"Lauantaille futsalin ykkösessä merkitty ottelu TP-Kaarlen ja KF
Kosovan välillä olisi pitänyt jättää pelaamatta. Turun seudulle
Kosovosta muuttaneiden joukkue koostui Kokkolan Urheilutalolla
maalivahdista ja viidestä kenttäpelaajasta. Ottelu oli siis ohi jo
ennen ensimmäistä vihellystä.
Maahanmuuttajat olivat halunneet siirtää ottelun toiseen ajankohtaan,
mutta liitolta ei lupaa siihen tullut. Kokkolalaiselle kotijoukkueelle
siirto olisi sopinut. Vieraiden esitykseen vaikutti olennaisesti ikävä
tapaus, joka oli sattunut Turussa perjantaina.
Ottelu kuitenkin pelattiin ja siitä tuli odotetusti ylivoimaisesti
lohkoaan johtavan TP-K:n näytös. Toisen jakson alussa isännillä oli
hieman vaikeuksia saada maalijuhlaa käyntiin, mutta reilun seitsemän
minuutin hiljaiselo päättyi ja verkko soi lopussa jälleen avausjakson
malliin.
- Ikävä tilanne, kun jouduttiin pelaamaan tällainen ottelu. Melkoista
pakkopullaa, mutta nytpä se on ohi. Sunnuntain MaKu -otteluun voi olla
vaikea lähteä, kun alla on tällainen peli, harmitteli TP-Kaarlen
pelaajavalmentajista Marko Yli-Tokola.
Yli-Tokola oli sattumoisin isäntien ainoa kenttäpelaaja, joka ei
tehnyt maaliakaan. Selvästi tehokkaimmin esiintyi kaksikko Petteri
Forsell - Jesse Kalliokoski. Jälkimmäinen laittoi pallon rysään
peräti kahdeksan kertaa.
TP-Kaarlen pistemiehet olivat epävirallisen kirjanpidon mukaan:
Kalliokoski 8+2, Mikko Venetpalo 6+2, Jere Möller 4+2, Forsell 2+6,
Tuomo Paavolainen 2+1, Gennadi Judin 1+4, Patrik Byskata 1+2, Juha
Saarela 1+1, Jirka Järvi 1+1 ja Yli-Tokola 0+4.
Kotijoukkueen maalilla torjunut Johannes Wentin joutui ensimmäisen
kerran töihin pelikellon näyttäessä aikaa 7.40. KF Kosovan kuparisen
rikkoi joukkueen paras pelaaja Arbon Rashica, kun TP-K oli tehnyt sitä
ennen jo 11 täysosumaa."
(Seppo Luokkala,
Keski-Pohjanmaa 23.11.08)
<< Takaisin
|




















|